maanantai 27. elokuuta 2018

VIIKON KUULUMISIA

Tällä viikolla ollaan Lotan kanssa oltu töissä. Kiireistä on ollut. Meillä oli torstaina vapaapäivä. Käytiin Vallettassa ja Sliemassa ostoksilla. Tuli ostettua paljon kaikkea. Perjantaina oli töissä puol päivä eli oltiin töissä vaan 4 tuntia. Meidän piti Lotan kanssa mennä töitten jälkeen rannalle, mutta tuuli tosi kovaa ja satoi vähän. Päätettiin mennä taas kaupoille ja siitä kotiin.

Keskiviikko ilta Lotan kanssa

Lauantaina oltiin normaalisti töissä. Kun tultiin kotiin alettiin valmistautua iltaa varten. Mentiin kaikki yhdessä Maltan yöhön. Sunnuntaina istuttiin aamusta iltaan rannalla.

maanantai 20. elokuuta 2018

TÖITÄ TÖITÄ TÖITÄ..

Viimeset päivät on olleet tosi kiireisiä. Torstaina oli eka työpäivä. Herättiin Riinan ja Lotan kanssa 6:00 aamulla. Hypättiin bussiin ja mentiin Lavinian toimistolle täyttämään papereita. Sen jälkeen Lavinia vei meidän yhdeksäksi Sliemaan missä meidän työpaikka sijaitsee. Kauppa ei ollut vielä auki niin käytiin kahvilla yhdessä. Oltiin töissä sulkuun asti eli puoli kahdeksaan.

Sliemassa ruokatauolla

Meidän normaali työpäivä on 9:30-19:30 ja siihen sisältyy tunnin ruokatauko. Välillä on tosi hiljaista ja se tarkoittaa myös ettei ole tekemistä. Ei asiakkaita, ei töitä. Välillä tosin pitää siivota ja täyttää hyllyjä.
Myymälässä on tavallaa kaksi puolta; hienojen pukujen puoli ja casuaalien vaatteiden ja pukujen puoli. Itse olen enemmän casuaalilla puolella, jossa on eri merkkejä; Gagliardi (Bortexin oma merkki), Ralph Lauren, Lacoste, Gant ja Fynch Hatton.
Olen päässyt myymään (en kassalle) ja auttamaan asiakkaita. Toisena päivänä jo mun ”taitoja” kehuttiin ja että osasin hyvin auttaa vaikka olinkin vasta toista päivää töissä.

Oltiin töissä to-la ja sunnuntai oli vapaa. Lauantaina mentiin parin työkaverin kanssa Sliemasta lautalla Vallettaan, koska bussilla olisi kestänyt pitkään päästä Vallettaan fiestan takia. Työkaveri, joka asuu samassa kaupungissa kuin me (Birzebbugia) näytti meille Vallettaa, koska bussi lähti vasta 22:00 aikoihin Vallettasta Birzebbugiaan.
Valletta oli tosi kaunis ja vanha kaupunki. Oltiin Lotan kanssa ihan silmät pyöreinä siellä ja ihasteltiin iltaisia maisemia. Ravintoloissa oli live musiikkia, mikä oli todella kauniin kuuloista.

Valletta


Sunnuntaina herättiin 9:00 ja lähdettiin 11:00 rannalle. Oltiin siellä noin neljään asti, jonka jälkeen mentiin kämpille. Skypetin koti Suomeen iltapäivällä. Oli ihana vaihdella kuulumisia perheen kanssa. Kuuden aikaan illalla päätettiin laittautua ja mennä Vallettaan syömään. Ruoka oli todella hyvää!

Eddie's Café Regina 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

MATKA ALKAKOOT

Maanantaina vielä tein viimeiset pakkailut ja kodin siivoukset. Päivä hurahti nopeasti kavereitten seurassa ja samoilla silmillä mentiin lentokoneeseen asti. Kaikki sujui lentokentällä hyvin ja lento meni mukavasti nukkuessa.



Minä ja Lotta oltiin tosi väsyneitä lennon jälkeen ja molemmat nukahti aikalailla heti kun oltiin päästy kämpille. Käytiin yhessä läpi Lotan ja toisen Riinan kanssa kaikkia juttuja mitä ois hyvä tietää. Päikkäreiden jälkeen mentiin käymään Lidlissä ostamassa ruokaa.

Asunto ja sijainti on kivat. Asuntoa vastapäätä on rahtisatama ja ranta. Bussipysäkillekkään ei ole edes pitkä matka. Kaikilla on omat makkarit ja ilmastointi onneksi löytyy (tosin vain olohuoneesta). Ulkona on kuuma ja kostea, mutta ihan kiva ettei kuitenkaan oo kylmä.

Nyt istuskellaan kotona ja kohta nukkumaan! Rankka päivä ollut, mutta kyllä tästä selvitään. Torstaina sitten alkaa työt.